Vinkkejä videoiden hyödyntämisessä profiileissa ja pari muuta faktaa

12.02.21
  1. Video jättää muistijäljen  

Tutkimusten mukaan videomuodossa ilmaistavasta sisällöstä jää mieleen 95 % siinä missä luetusta tekstistä muistetaan vain noin 10. Videoiden jättämistä muistijäljistä kertoo hyvin se, että ihmiset muistavat vielä muutaman vuosikymmenenkin takaisia esim. ärsyttäviä televisiomainoksia. Muistatko yhtäkään printtimuodossa olevaa laputus mainosta muutaman vuoden takaa? Jos siis haluat jäädä mieleen, suosi videoita!  
 

  1. Videoiden toimivuuden mittaaminen on tehokasta  

Näet somekanavien analytiikkatiedoista tavoitettujen tilien määrän sekä postauksiin tulleen vuorovaikutuksen määrän. Ovikello.com:ssa olemme kehittämässä oman profiilin lukua siten, että näet esimerkiksi videon klikkauksien määrät, kuinka pitkään videoasi on katsottu ja videoiden katsomiskerrat. Ennen tuotantoon tuomista seuraamme palvelun käyttäjien kulkua jonkin aikaa. Tämän avulla takaamme uusien sisältöjen suunnittelusta helpompaa, koska tiedät, mikä toimii ja mikä ei.  

  1. Videoilla on helppo sitouttaa  

Videoiden parissa voidaan viihtyä pitkiäkin aikoja, jolloin katsoja saadaan sitoutettua yrityksen sisällön ääreen varsin tehokkaasti. Lisäksi verrattuna tekstisisältöön, videot herättävät huomattavasti enemmän kiinnostusta, kommentteja ja reagointeja. Videosisältöjä myös jaetaan matalammalla kynnyksellä kuin esimerkiksi pelkän kuvan ja tekstiä sisältäviä somepostauksia. Välittäjäprofiilisi jako on näin ollen todennäköisempää. 

  1. Videot parantavat hakukonenäkyvyyttä 

Kuten sanottu, videoiden parissa viihdytään. Tiedätkö mitä tapahtuu, kun Google huomaa, että Ovikello.com viivytään pitkään? Google Ovikello.com paremmassa arvossa, jolloin Ovikello.com:in näkyvyys hakutuloksissa paranee ja palveluun virtaa enemmän kuluttajia ja todennäköisyys valituksi tulemiseen kasvaa. Tämän lisäksi Google arvostaa monipuolista sisältöä, jolloin Ovikello.com nostaa osakkeitasi Googlen silmissä myös sitä kautta. Hakutulosten kärkisijoista on tosin kova kilpailu, joten pelkillä videoilla näkyvyys ei ole taattua ‒ mutta ne ehdottomasti auttavat.  

  1. Videot tehostavat myyntiä 

Kuluttajista 90 % on sitä mieltä, että tuotevideoiden katsominen helpottaa valinnanpäätöstä, 65 % johtotehtävissä työskentelevistä henkilöistä vierailee yrityksen verkkosivuilla yrityksen videosisältöjä katsottuaan ja videoiden katsominen voi nostaa valintahalukkuutta 64‒85 %. Kun ottaa huomioon kuinka paljon videoiden kulutus on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana, ovat nämä tulokset todennäköisesti vieläpä hieman alakanttiin. Videoiden avulla viihdytät ja sitoutat asiakkaita sekä tavoitat potentiaalisia asiakkaita, Mikäli tuottamasi sisältö on laadukasta ja kohderyhmää palvelevaa, videoiden avulla asiakkaiden viihdyttäminen ja sitouttaminen onnistuu tehokkaasti. 
 

  1. Video tekee sinusta inhimillisen 

Totuus on se, että kuva ja teksti eivät voisi vähempää kiinnostaa ihmisiä, jos video on saatavilla. Välittäjien sometilit saattavat tuntua joskus hieman kaukaisilta ja vaikeasti lähestyttäviltä ‒ tämä johtuu nimenomaan siitä, että välittäjän ydin, ihmiset, eivät usein ole katsojalle näkyvillä tai helposti löydettävissä. Ovikello.com:ssa lisäät kaikki kanavasi yhteen paikkaan profiiliisi. 

Välittäjän näkyminen videolla tekee sinusta helpommin lähestyttävän, sillä se havainnollistaa sen, että videolla esiintyy hyvä ja ammattitaitoinen tyyppi, johon voi luottaa. Jotta tämä toteutuu, tulee tietysti ottaa huomioon, että kommunikoinnista ja sen vaikuttavuudesta suuri osa muodostuu suusta tulevien sanojen sijasta kehonkielestä ja äänensävystä. Mutta jos olet oma itsesi, se kyllä välittyy videolla! Kysy itseltäsi, miksi luulet, että mm. monet rekrytoijat pyytävät työnhakijoilta hakemuksen nykyään nimenomaan videomuodossa? 

  1. Videot ovat tehokas keino erottua kilpailijoista 

Tässä tilanteessa videot ovat keino, jolla sinä voit erottua, koska voit näyttää ihmisille jotain sellaista, jota kilpailijoillasi ei ole. Videoilla pääset lähelle katsojia ja katsojat pääsevät lähelle sinua.  

  1. Videosisällöissä vain taivas on rajana 

Videolla voi viihdyttää, opettaa tai jakaa informaatiota. Videoiden pituudet voivat vaihdella muutamasta sekunnista muutemaan minuuttiin. Videoita voi julkaista niin kotisivuilla kuin somekanavissakin ja niitä voi linkittää mukaan asiakkaille lähetettäviin uutiskirjeisiin. Ovikello.com:issä videoiden lataaminen on helppoa ja voit ladata videon suoraan esim. kännykällä otetun videon, et siis tarvitse syöttää videota ensin Youtubeen tai Vimeoon. Olkaa siis rohkeita ja tee juuri sinun näköisesi video! 

  1. Tulevaisuudessa suurin osa sisällöstä on videoita  

Arvioiden mukaan vuoteen 2022 loppuun mennessä yli 80 % maailmanlaajuisesta verkkoliikenteestä on peräisin videoiden suoratoistosta ja latauksista.  

 
Pari muuta faktaa 

OVIKELLO.COM suosittelee miksi teet sen videon profiilisi! Teet varmasti parempaa tulosta kun uskallat olla oma itsesi ja kuvata sen!  Muutamia tilastoja, jonka johdosta Ovikello.com pääteemaksi on rakennettu videoesittely mahdollisuus ja mahdollistamaan videon voima jokaiselle halukkaalle välittäjälle. 

  1. Somessa videot saavat 1200 % enemmän jakoja kuin pelkät kuvaa ja tekstiä sisältävät julkaisut. 
  1. 96 % ihmisistä on katsonut videoita oppiakseen ja tuntemaan lisää ihmisestä. 
  1. Ihmiset katsovat keskimäärin 16 tuntia videosisältöä viikoittain, mikä on 52 % enemmän kuin edellisen kahden vuoden aikana.  
  1. 82 % katsoo mieluummin videon kuin lukee tekstiä tai somepostauksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ”perinteiset” esittelytekstit olisivat huonoa tai turhaa sisältöä, sillä ne ovat edelleen erittäin tärkeitä kokonaisvaltaisen sisällöntuotannon ja henkilöbrändäyksen kannalta. Yhdessä videoiden kanssa ne muodostavat melko tehokkaan kokonaisuuden, jolla et voi muuta kuin voittaa.  

Tervetuloa Ovikello.com välittäjähakuun, jossa asiakas vertailee välittäjät itse avoimesti ja puolueettomasti välitysfirmasta riippumatta! 

Mikäli sinulla tulee kysymyksiä tai ongelmia asiakaspalvelumme vastaa ja auttaa.  

Tavoitat meidät parhaiten: asiakaspalvelu@ovikello.com